Urakkalastu-ohjelma
on valmistettu Pentium III -tason tai sitä uudemmille
mikrotietokoneille, joissa on Windows XP tai sitä uudempi Windows-
käyttöjärjestelmä, esim. Windows7, 8 tai Windows10. Kehittämisympäristönä
on ollut Microsoftin VisualStudio/VB6, MSAccess-tietokanta - voisi olla
myös MSSQLServer tai vastaava - sekä joitakin laskennan ja
tulostamisen kehittämistyökaluja.
Aineistot. Aineisto tarkoittaa yhden hankkeen, sopimuksen
tai suunnitelman tietoja Urakkalastussa. Aineistoja Urakkalastussa voi
periaatteessa olla rajaton määrä - käytännössä kuitenkin alle 1000 kpl.
Aineistot valitaan
aineisto-näkymässä,
+Aineistonäkymä+
Tietosisältö. Aineistojen käsittelyä varten ohjemassa on joukko suunnittelunäyttöjä,
joista merkittävimmät koskevat urakoiden/hankkeiden tilauksia, tilauksiin
liittyvien työtehtävien tuotantosuunnitelmia, tuotannossa käytettävien
koneiden ja laitteiden käyttö- ja pääomakustannuksia sekä toiminnasta aiheutuvia
yleiskuluja. Laskelmien taustatiedoiksi ohjelmaan valmistellaan lisäksi
työtehtävien työlajeja, koneita ja kalustoa sekä kustannusteperusteita
koskevia tietoja. Kaaviona tietosisältö näkyy oheisessa kuvassa ja tarkemmin sivulla
+Urakkalastun malli+.
Yksityiskohtaisemmin tietosisältöä kuvataan alla olevassa tekstissä
ja siinä viitattujen tietolinkkien sivuilla.
1)
Hankkeiden tilausrivit
sekä työ- ja tarviketilaukset. Näytössä määritellään yleisiä sopimustietoja kuten
sopimuksen toteutusaika, suoritettavaksi suunnitellut työtehtävät ja
tarviketoimitukset, niistä saatavat korvaukset sekä mahdolliset lisätyöt ja
olosuhdelisät hintatietoineen.
+Hankkeiden tilausrivit+
2) Tuotantosuunnitelma tarkoittaa hankkeen toteutuksen
eri työvaiheiden suunnittelua. Siinä kaikki merkittävät työtehtävät määritellään omaksi työvaiheekseen,
joille tehdään oma tuotantosuunitelma
+Tuotantorivien
näkymä+ 3) Pääomatietoina laskelmissa
käytetään koneiden ja muun käyttöomaisuuden poistoja sekä lainoja ja
korkoja.
+Poistot+ ja
+Lainat&korot+
4) Tulostavoite ja
kiinteät yleiskulut. Yrityksen kiinteät kulut sisältävät mm. vakuutukset ja muut
yrityksen hallintoon liittyviä kuluja.
+Kiint.yl.kulut+
5) Laskelmia varten ohjelma tarvitsee joukon t
austatietoja, jotka
valmistellaan ennen varsinaista laskentaa ja joita tietoja voidaan
automaattisesti käyttää useamman hankkeen laskelmissa. Niitä ovat
työmaakuvaus (työmaatyyppi)
+Työmaat+,
konekuvaukset
+Koneet+ ja
kustannusperusteet
+Kustannusperusteet+
työjärjestelyineen.
Laskelmat ja Tulosteet.
1) Laskelmista kerrotaan omalla sivullaan
Urakkalastun laskelmia
2) Tulosteista kerrotaan omalla sivullaan
Urakkalastun tulosteita